Ala-Kallioinen

Ala-Kallioinen oli jyl­hä, 400 metrin mit­tainen kos­ki, jon­ka kuo­hu­jen kumu kan­tau­tui kol­men kilo­metrin päähän Varis­taipaleen kylälle saak­ka. Kosken ran­nal­la hir­simökissään asunut pienvil­jeli­jä Otto Kar­vo­nen tun­si kosken niin hyvin, että saat­toi laskea sen veneel­lä. Kar­vosen lisäk­si vain Kuo­pi­on Urheilukalas­ta­jain Yhdis­tyk­sen ensim­mäisen kalas­tuk­sen­var­ti­jan, Antti Pykäläisen, tiede­tään laske­neen koskea, muut tyy­tyivät uit­ta­maan purten­sa tyhjänä narun päässä kuo­hu­ja alas.
   Voimakkaana koske­na Ala-Kallioinen oli eri­tyis­es­ti järvilo­hien mieleen. Juo­järveltä kos­keen ruokaile­maan laskeu­tunut­ta järvilo­h­ta kut­sut­ti­in niemenkiertäjäk­si. Täl­lainen kirkaskylki­nen järvilo­hi lait­toi nimit­täin niin kovin kam­poi­hin, että pienem­mätkin yksilöt tar­jo­si­vat kalamiehelle kelpo vas­tuk­sen. Liekö sit­ten juok­sut­tanut kalamiehiä niemienkin ympäri! Puh­tais­sa vesis­sä kas­vanut järvilo­hi oli eri­no­mainen ruokakala. Aikalais­ten ker­toman mukaan nykyiset kir­jolo­het eivät vedä sille ver­to­ja alku­unkaan. Myös suuret taimenet viihtyivät Ala-Kallioisen mon­tuis­sa ja kiven­taku­sis­sa.
   Aina ei tarvin­nut soudel­la Ala-Kallioiselle saak­ka, kun kalat jo alkoi­vat käy­dä vieheeseen. Matkalla Palok­ista Ala-Kallioiselle sijait­si nimit­täin Nälön­vir­ta, jos­sa majaili pul­skia lohenköl­lyköitä. Klikkaa tästä, niin pääset luke­maan armoite­tun tari­nanker­to­ja J. Hul­tinin mehevän kuvauk­sen Nälön­vi­ran koukkuleuoista Met­sästys ja kalas­tusle­hden heinäku­un numerossa vuon­na 1922.

Ala-Kallioinen (vasem­mal­la) oli ns. yläkoskista viimeinen.

Kuo­pi­o­lainen ham­maslääkäri ja urheilukalas­ta­ja Aslak Koivis­to komean saali­in kanssa vuon­na 1938.