Heinävesi-messut järjestetään lauantaina 6.9.2025 Heinäveden yläkoululla. Tapahtuman ajan myös osa kirkonkylän liikkeistä palvelee asiakkaita pidennetyin aukioloajoin klo 9–15.

Messuille on ilmoittautunut jo reilusti yli 50 näytteilleasettajaa, ja määrä voi kasvaa edelleen. Näytteilleasettajia löytyy sekä liikuntasalista että koulun piha-alueelta, joten nähtävää ja koettavaa riittää varmasti kaikille.
Messujen käsiohjelma painettiin viikolla 37, mutta sen jälkeen mukaan on ilmoittautunut uusia osallistujia. Painettu versio ei siis ole enää täysin ajantasainen. Käsiohjelmasta puuttuvat seuraavat näytteilleasettajat: LC-Heinävesi, Elsa Nykänen (leipomotuotteet), Soisalo-kirjat (Martti Issakainen) sekä Karjalanruusu. Lisäksi messuilla pääsee herkuttelemaan myös hodareilla.
Ohjelma on täydentynyt myös esiintymisten osalta: klo 15 messulavalla esittäytyy Tulenliekin uusi omistaja, ja heti perään yleisö pääsee nauttimaan lyhyestä taikashow’sta. MLL:n pisteellä pyörii päivän aikana onnenpyörä ja tarjolla on kivimaalausta kouluikäisille. Onnenpyöriä voi löytyä useammiltakin pisteiltä. Päättäjäpaneeliin olemme saaneet vastaamaan Heinäveden kehittämiseen liittyviin kysymyksiinne Auvo Gustaffsonin (keskusta), Jari Mäkisen (SDP) ja Jari Puustisen (Kokoomus). Täydennyksiä voi tulla yhä lisää, joten ajantasaisimmat tiedot löydät seuraamalla meitä Facebookissa (Visit Heinävesi) sekä täältä verkkosivuilta. Päivitämme ohjelmaa tarvittaessa aina messuihin asti.
Tulevan viikon aikana kirkonkylän ympäristöön nousee messuja varten opasteita ja kylttejä. Valmistelut etenevät loppuaan, ja odotamme jo innolla itse messupäivää.
Toivottavasti näemme teidät messuilla!
Lisätietoja messuista ja messuilla järjestettävistä Asukastreffeistä löydät täältä:
Kirjoitettu: 28.8.2025



