Kalamaja

Mart­ta ja kala­her­rat. Oikeal­la Mar­tan ja Villen poi­ka Vil­ho “Pikku-Ville” Pykäläi­nen, joka toi­mi kalas­ta­jien oppaana jo hyvin nuorel­la iäl­lä isän­sä kuoltua vuodes­ta 1951 eteen­päin. ​Ovi­aukos­sa keskel­lä Jus­si Pulkki­nen, joka mm. toi­mi ennen val­lanku­mous­ta Hall­man Oy:n Pietarin kont­torin johta­jana ja myöhem­min johti samaisen yhtiön tukkukaup­paa Kuo­pios­sa. Ovi­aukos­sa oikeal­la eläin­lääkäri, eläin­lääk­in­töneu­vos Arvid “Koni” Alopaeus, joka ansioi­tui eri­tyis­es­ti hevosten hoidon asiantun­ti­jana. Kalas­tuk­sen­var­ti­ja Ville Pykäläisel­lä ei tiet­tävästi ollut silmälase­ja, mut­ta tässä hän on sel­l­aiset päähän­sä onk­in­ut. Myöskään oven kohdal­la piip­pua polt­taval­la ever­sti Mikko Tiukalla ei muis­sa kuvis­sa ole ollut silmälase­ja. Liekö sit­ten ollut hilpeän tun­nel­man siivit­tämänä jonkin­lainen naami­oleik­ki menos­sa?
   Kyläläis­ten lap­sia oli neu­vot­tu vält­tämään uimista, kun her­rat saa­pui­v­at kalas­ta­maan koskille. Kylän pojat tekivät kuitenkin tut­tavu­ut­ta kalas­ta­jien kesken ja saipa joku poi­ka lah­jak­si uuden rot­tinki­va­van ja sekös innos­ti opet­tele­maan kalas­tuk­sen salo­ja.

Vide­ol­la Mat­ti Hall­man ker­too tari­noi­ta Kala­ma­jal­ta. Vide­ol­la maini­taan mm. Ville “Isä-Ville” Pykäläi­nen (1900–1951), edel­lisen puoliso Mart­ta Pykäläi­nen, edel­lis­ten poi­ka Vil­ho “Pikku-Ville” Pykäläi­nen ja Mat­ti Hall­man­nin isä Kai Hall­man. Onpa Kala­ma­jan henkilöitä vili­sevässä tari­nas­sa mukana Pykäläis­ten tilan por­saskin. Tapah­tu­mat sijoit­tuvat 1950-luvulle. Kalas­ta­jien lisäk­si Mam­ma hoiti puhe­linkeskus­ta, joka oli Pykäläis­ten asun­non puolel­la. Lin­tu­lan luostarin nun­na Alek­san­dra tuurasi Mam­maa puhe­linkeskuk­ses­sa, kun Mam­ma huole­hti kala­her­roista.
   Urheilu-Kalas­ta­jat soit­ti­vat tai ilmoit­ti­vat tulostaan Mam­malle etukä­teen, jot­ta hän saat­toi valmis­tau­tua. Huoneet täy­tyi siiv­ota tuvan lisäk­si. Ker­rossänky­i­hin piti lait­taa puh­taat ja raikkaat tilavaat­teet valmi­ik­si. Palokki­laiset sis­aruk­set, Sei­ja ja Leena Mielo­nen, sai­vat use­am­man ker­ran Mam­mal­ta tehtäväk­seen käy­dä osta­mas­sa Lin­tu­lan luostarista näyt­täviä, tuok­su­via pio­ne­ja. Pio­nit mak­soi­vat 10 pen­niä kap­paleelta. Kukat laitet­ti­in sit­ten mal­jakkoon Kala­ma­jan vieraiden silmän ilok­si.​
​   Kun vierai­ta oli paljon, maito ei omas­ta takaa vält­tämät­tä riit­tänyt. Läheis­es­tä Lin­tu­lan luostarista, jonne johta­va tie kul­ki aivan Kala­ma­jan vier­estä, sai käy­dä osta­mas­sa maitoa ja tarvit­taes­sa perunoi­ta. Onnek­si kala­ma­jal­la oli hyvä kel­lari, jos­sa ruokatarpei­den lisäk­si kalas­ta­jat sai­vat säi­lyt­tää saali­itaan. ​Mikäli her­ro­jen ”ruokalistal­la” oli rapu­ja, niin ravut tuli­vat Mam­malle etukä­teen, jot­ta hän ehtisi ne valmis­taa. Tämä oli Mam­man mielestä kaikkein vas­ten­mielisin ja ikävin tehtävä.

Ville Pykäläi­nen rapumer­taa koke­mas­sa.

Erään ker­ran hiiri oli päässyt ruokakomeroon ja Mam­man piti met­sästää sitä hiki hatus­sa. Tais­telu päät­tyi Mam­man voitok­si, mut­ta aiheut­ti ylimääräisen siivousurakan. Lau­dan­raot käsitelti­in ”äksyl­lä tär­pätil­lä”, jot­ta uudet yrit­täjät eivät pää­sisi tuvan läm­pöön. Vieraspuolen lat­tiam­a­tot kiin­nitet­ti­in puolestaan nauloil­la, että ainakin kuul­taisi­in, jos joku kut­suma­ton vieras yrit­täisi sisälle. 
   Mam­ma piti erit­täin hyvää huol­ta Kala­ma­jan sisään­lämpiävän saunan puh­taud­es­ta ja siistey­destä. Sauna tuok­sui aina raikkaalle ja sinne oli ilo men­nä. Mam­ma ei säästel­lyt pui­ta eikä aikaa saunaa läm­mit­täessään. Jaakko Hultin ker­too: “Ilman suloista kala­ma­jaa Palokissa ja siihen kuu­lu­vaa harv­inaisen tiukkalöy­ly­istä saunaa oli­si­vat yhdis­tyk­sen koskien ran­nat olleet tyhjät kalamiehistä. Niiden suomien ilta­hetkien ilo­jen vaiku­tuk­ses­ta sinne moni mies lauan­tai-laivas­sa kiire­hti, palatak­seen vaik­ka tyhjin kon­tin maanan­ta­iaa­mu­na ark­i­huoli­in­sa. Huo­le­ton sun­nun­tai ja mainio saunan löy­ly, vas­taa­vathan nekin kan­nan­naisen mul­losia.”

Salme Pykäläi­nen ker­too anop­pin­sa Mart­ta Pykäläisen kala­her­roille tar­joa­mas­ta ylöspi­dos­ta Kala­ma­jal­la.

​1922 peruste­tun Kuo­pi­on Urheilukalas­ta­jain Yhdis­tyk­sen perus­tamiskok­ouk­ses­sa yhdis­tyk­selle hyväksyt­ti­in järjestyssään­nöt, joiden mukaan yhdis­tyk­sen tarkoituk­se­na oli kehit­tää urheilukalas­tamis­mah­dol­lisuuk­sia ja lisätä lohikan­taa Palokissa. Tuu­las­tus, verkkopy­yn­ti ja salakalas­tus oli­vat saa­neet lohikalo­jen kan­nat pieniksi. Yhdis­tys palkkasi ensi alku­un kalas­tuk­sen­var­ti­jan ja myöhem­min, vuosikymme­nen lop­ul­la, perusti mäd­in­hau­tomon lohikalo­jen poikas­ten istut­tamisek­si koski­in.
   Tari­na ker­too, että yhdis­tyk­sen jäsenek­si pääsem­i­nen ei ollut aivan yksinker­tainen jut­tu. Ensin oli haet­ta­va Kuo­pi­on Klu­bin jäsenyyt­tä. Jäsenyy­den saat­u­aan saat­toi edelleen hakea jäsenyyt­tä Ham­i­nalah­den met­sästysseuras­sa. Jos onnis­tui pääsemään myös met­sästysseu­ran jäsenek­si, saat­toi lop­ul­ta anoa jäsenyyt­tä Kuo­pi­on Urheilukalas­ta­jain Yhdis­tyk­sessä.
   Yhdis­tyk­sen jäseniä, joi­ta ei ainakaan vielä ole tun­nis­tet­tu näi­den verkko­sivu­jen kuvista oli­vat: Han­kki­jan paikallisjo­hta­ja Arvo Kosk­i­nen, raa­timies, limon­aatite­htail­i­ja ja yleisen saunan pitäjä Kaar­lo Dahlström, urheilu­vä­linekaup­pias Tuo­mo Elo­ran­ta, lääkäri Aarne August “Aku” Laak­so­nen, liikemies Janne “Nupi” Var­ti­ainen sekä hänen poikansa rautakaup­pias Osmo Var­ti­ainen. Edel­lisen poi­ka Mat­ti Var­ti­ainen sekä vide­ol­lakin esi­in­tyvä Mat­ti Hall­man oli­vat Kuo­pi­on Urheilukalas­ta­jain Yhdis­tyk­sen nuorim­mat jäsenet.
   Suomen Urheilukalas­ta­jien liiton jäsenet sai­vat käy­dä koskil­la kalas­sa 30 markan vuorokausi­hin­taan. Var­ti­ja Ville Pykäläi­nen oli käytet­tävis­sä sou­tu­miehek­si 20 markalla vuorokaudessa, elleivät muut toimet hän­tä estäneet.  Koskialueel­la ollessaan piti jokaisen kalas­ta­jan vaa­dit­taes­sa näyt­tää var­ti­jalle jäsenko­rt­tin­sa.
   J.Hultin kir­joit­ti Met­sästys ja Kalas­tus-lehdessä 1.11.1923 Villestä mm. seu­raavaa: “Nyky­isin on var­tioin­ti entistä tehoisam­paa. Pykäläisen Ville, entisen var­ti­jan nuorem­pi veli, on toimes­saan eri­no­maisen onnis­tunut, tarmokas ja innos­tunut tehtävään­sä. Hän asuu Palokissa läpi vuo­den, joten talvi­nenkin salakalas­tus suli­na ole­vista suvan­noista on lopus­sa. Kutu­aikana on var­tioin­ti tehostet­tu ylimääräisel­lä var­ti­jal­la.”

Tässä tiet­tävästi viimeisek­si jääneessä päiväkir­jas­sa on merk­in­töjä vuosil­ta 1953–1959.

Useim­mat Palokissa kalas­taneista yhdis­tyk­sen jäsenistä kuu­lui­v­at myös Suomen Urheilukalas­ta­jain liit­toon (SUKL).  Jousimies-lehdessä julka­isti­in vuon­na 1924 liiton jäsenistä Tauno Mies­maan piirtämiä karikatyyre­jä pienin runon­pätkin höys­tet­tynä. Tässä 7 “kalavel­jestä”, jot­ka oli­vat innokkai­ta Palokinkoskien kalas­ta­jia. Ainakin kuusi heistä oli myös Kuo­pi­on Klu­bin jäseniä. Mukana ovat esimerkik­si säveltäjä Otto “Suuri” Koti­lainen ja lääk­in­täev­er­stilu­ut­nant­ti Lau­ri “Las­si” Tan­ska­nen.

Kala­ma­jan por­tail­la.
Kuvas­sa oikeal­la, por­tail­la istu­mas­sa, Aslak Koivis­to ja hänen vier­essään apteekkari Einar Malm­ström.
Edel­lis­ten välis­sä ylem­mäl­lä por­taal­la vuorineu­vos Onni Her­man Saas­ta­moinen.
Apteekkarin toisel­la puolel­la, por­ras­ta ylem­pänä, jääkäriev­er­stilu­ut­nant­ti ja maanvil­jeli­jä,
pres­i­dent­ti Ståhlber­gin adju­tant­ti Aksel Wolde­mar “Vol­mari” Falken­berg.

​Oikeal­la Ville Pykäläi­nen seu­ranaan kala­her­rat ja tun­tem­aton koira.
Vasem­mal­la ylhääl­lä Palokin kosken­työrään taloille edelleen tyyp­illi­nen ikku­na­puit­teen koriste: lohen­pyrstö.

Vide­ol­la ja kuvae­si­tyk­sessä Kai Hall­man­nin 1950-luvul­la Palokissa käyt­tämiä kalas­tusvä­lineitä. 

Koskil­la kalaste­liv­at myös kuo­pi­o­laiset uistin­te­htail­i­jat Eemil Joosep­pi “Emp­pu” Otva ja August “Aukusti” Puustjärvi.
Miekko­sista jälkim­mäi­nen kehit­teli Palokinkoskil­la Ihme-uis­ti­men, jota sit­tem­min myyti­in myös kaup­panimel­lä Tai­ka-uistin.

Jaakko Han­ka­järvi (aiem­min tun­net­ti­in eri­tyis­es­ti Met­sästys ja Kalas­tus ‑lehden artikkeleista nimel­lä J.Hultin)
Kala­ma­jan takaovel­la (kosken puolel­la) pun­nit­se­mas­sa pyy­dys­tämään­sä kalaa.
Vasem­mal­la Kusti Otva (aiem­mal­ta nimeltään Kusti Oks­man).

Aikainen aamu Kala­ma­jal­la, Saunalam­men ran­nal­la.
Keskel­lä Ville Pykäläi­nen, lam­men takana taustal­la Saunakos­ki.
Mädin hau­tomokin erot­tuu Saunakosken ran­nal­la.

“Kun onki­ja kosken­sa ran­nalle yöpyy, niin ikuinen jäl­ki sen sieluhun syöpyy.
Ja rakkaus koske­hen, myl­ly­hyn, sil­taan se säi­lyvi ehjänä elämän iltaan.”
(Koskiveikko­jen laulus­ta)