Kulttuuria kaikille aisteille
Puuteollisuuden ja kaupunkien välisen vesiliikenteen valtaväylänä toiminut Heinäveden reitti kulkee läpi omaleimaisten kylien. Kanavamiljöö itsessään on kulttuurinähtävyys, ja monilla kylillä kanavien ympäristössä on myös monenlaisia tapahtumia ja elävää kulttuuriperintöä esillä. Heinäveden musiikkipäivät upeassa Heinäveden puukirkossa ja kesäiset taidenäyttelyt kirkon interiööriin sijoitettuna ovat mieleenpainuvia elämyksiä. Kermankosken partaalla sijaitsevalla lavalla kesäaikaan järjestetään teatteriesityksiä ja kesäviikonloppuisin lava täytyy tanssijoista. Kirkonkylässä voit kiertää mielenkiintoisen kulttuurireitin.
Luostarin museo ja kulttuurikeskus
Martta Wendelinin näyttely Kultahiekkaa ihmisten poluille avoinna 7.4.2024 saakka
Kesänäyttely Taivaallinen Valo avautuu 9.5.2024. Näyttelyssä kohtaavat taiteilija Petri Ala-Maunuksen ylimaalliset, lähes raamatulliset maisemamaalaukset ja Valamon luostarin enkeliaiheiset ikonit.
Kermankosken Lava
Katso tulevan kesän ohjelmisto
Kulttuurireitti kirkonkylässä
Heinäveden kulttuurireitti kulkee kirkonkylässä kaavateitä pitkin, ja on siten helposti saavutettava kaiken kuntoisille. Reitillä näet kylän historiaa sanoin ja kuvin, monet kohteista ovat myös edelleen avoinna vierailijoille. Voit tutustua reitin varrelta löytyviin kohdetauluihin ohesta.
Heinäveden pitkä ja edelleen elävä historia
Voit tutustua muinaiskohteisiin blogien ja videoiden avulla oheisista linkeistä. Heinäveden muinaisseura ry järjestää myös opastettuja retkiä muinaiskohteisiin, joissa voit tutustua erilaisiin kivimuodostelmiin (esim. jalkakivet, uhrikivet, kalkatuskivet), luoliin ja kalliopiirroksiin.
Palveleva Heinävesi
Ota yhteyttä matkailuneuvontaamme mieltäsi askarruttavissa asioissa joko soittamalla, lähettämällä sähköpostia tai oheisella lomakkeella. Neuvonta kunnantalolla palvelee myös pääsääntöisesti viraston aukioloaikojen puitteissa.