1922 Sahakosken sahan lopettamisen aikoihin sahayhtiö Hackman & Co. antoi Suomen Urheilukalastajain liitolle (SUKL) Palokissa omistamiensa koskiosuuksien kalastusoikeuden. Liitto puolestaan antoi ko. koskiosuudet Kuopion Urheilukalastajain Yhdistyksen hoidettaviksi. Lisäksi yhtiö antoi yhdistyksen palkkaamalle kalavartijalle asunnon Kuismoniemestä, Kissakosken rannalta. Vartijan hallussa oli mitä hauskimmalla paikalla sijaitseva, 1823 rakennettu rakennus, josta hänen käytössään oli kaksi kamaria ja keittiö.
Huhtikuun lopussa 1922 kalastuksen vartijana aloitti Antti Pykäläinen. Hän oli vielä poikamies, joten kalaherroja askarrutti heidän tuleva ruokahuoltonsa kalamajalla. Pian huolet kuitenkin hälvenivät, kun Antin nuorempi veli Ville Martta-vaimoineen, ryhtyi myös kalastuksenvartijaksi. Veljekset toimivat hetken aikaa kumpikin kalastuksenvartioina, mutta sitten Antti siirtyi muihin tehtäviin.
Rakennuksen toisessa päässä olivat tupa ja majoitustilat kalastajille omalla sisäänkäynnillä. Kalastajien eli ns. herrojen puolella majoitustiloissa oli kerrossängyt, joissa oli olkipatjat. Kussakin huoneessa oli makuupaikka neljälle tai kuudelle kalastajalle. Huoneiden oviin oli maalattu seuraavat kuvat: onkimies, lohi, rapu ja ruusu. Ruusuoven takaa avautuva huone oli tarkoitettu lähinnä naisväen käyttöön ja se sijaitsi pihan puolella. Miesten huoneet olivat koskelle päin.
Kalamajalla oli täysi ylöspito Martta ”Mamma” Pykäläisen toimesta. Mamman laittama ruoka oli maukasta ja ravitsevaa. Ruokailua varten piti hankkia tarvittava määrä erilaisia elintarvikkeita, toki niitä vieraat toivat paljon myös tullessaan. Kalaa ja rapuja saatiin koskista. Mamma kasvatti itse mm. omaa tilliä. Navetassa oli yksi lehmä ja kaksi possua.
Majalla yöpyminen oli Kuopion Urheilukalastajain Yhdistyksen ja SUKL:n jäsenille periaatteessa maksutonta, mutta käytännössä kalaherrat suorittivat Mammalle kelpo korvauksen ruuasta ja ylöspidosta.
Martta ja kalaherrat. Oikealla Martan ja Villen poika Vilho ”Pikku-Ville” Pykäläinen, joka toimi kalastajien oppaana jo hyvin nuorella iällä isänsä kuoltua vuodesta 1951 eteenpäin. Oviaukossa keskellä Jussi Pulkkinen, joka mm. toimi ennen vallankumousta Hallman Oy:n Pietarin konttorin johtajana ja myöhemmin johti samaisen yhtiön tukkukauppaa Kuopiossa. Oviaukossa oikealla eläinlääkäri, eläinlääkintöneuvos Arvid ”Koni” Alopaeus, joka ansioitui erityisesti hevosten hoidon asiantuntijana. Kalastuksenvartija Ville Pykäläisellä ei tiettävästi ollut silmälaseja, mutta tässä hän on sellaiset päähänsä onkinut. Myöskään oven kohdalla piippua polttavalla eversti Mikko Tiukalla ei muissa kuvissa ole ollut silmälaseja. Liekö sitten ollut hilpeän tunnelman siivittämänä jonkinlainen naamioleikki menossa?
Kyläläisten lapsia oli neuvottu välttämään uimista, kun herrat saapuivat kalastamaan koskille. Kylän pojat tekivät kuitenkin tuttavuutta kalastajien kesken ja saipa joku poika lahjaksi uuden rottinkivavan ja sekös innosti opettelemaan kalastuksen saloja.
Videolla Matti Hallman kertoo tarinoita Kalamajalta. Videolla mainitaan mm. Ville ”Isä-Ville” Pykäläinen (1900-1951), edellisen puoliso Martta Pykäläinen, edellisten poika Vilho ”Pikku-Ville” Pykäläinen ja Matti Hallmannin isä Kai Hallman. Onpa Kalamajan henkilöitä vilisevässä tarinassa mukana Pykäläisten tilan porsaskin. Tapahtumat sijoittuvat 1950-luvulle. Kalastajien lisäksi Mamma hoiti puhelinkeskusta, joka oli Pykäläisten asunnon puolella. Lintulan luostarin nunna Aleksandra tuurasi Mammaa puhelinkeskuksessa, kun Mamma huolehti kalaherroista.
Urheilu-Kalastajat soittivat tai ilmoittivat tulostaan Mammalle etukäteen, jotta hän saattoi valmistautua. Huoneet täytyi siivota tuvan lisäksi. Kerrossänkyihin piti laittaa puhtaat ja raikkaat tilavaatteet valmiiksi. Palokkilaiset sisarukset, Seija ja Leena Mielonen, saivat useamman kerran Mammalta tehtäväkseen käydä ostamassa Lintulan luostarista näyttäviä, tuoksuvia pioneja. Pionit maksoivat 10 penniä kappaleelta. Kukat laitettiin sitten maljakkoon Kalamajan vieraiden silmän iloksi.
Kun vieraita oli paljon, maito ei omasta takaa välttämättä riittänyt. Läheisestä Lintulan luostarista, jonne johtava tie kulki aivan Kalamajan vierestä, sai käydä ostamassa maitoa ja tarvittaessa perunoita. Onneksi kalamajalla oli hyvä kellari, jossa ruokatarpeiden lisäksi kalastajat saivat säilyttää saaliitaan. Mikäli herrojen ”ruokalistalla” oli rapuja, niin ravut tulivat Mammalle etukäteen, jotta hän ehtisi ne valmistaa. Tämä oli Mamman mielestä kaikkein vastenmielisin ja ikävin tehtävä.
Ville Pykäläinen rapumertaa kokemassa.
Erään kerran hiiri oli päässyt ruokakomeroon ja Mamman piti metsästää sitä hiki hatussa. Taistelu päättyi Mamman voitoksi, mutta aiheutti ylimääräisen siivousurakan. Laudanraot käsiteltiin ”äksyllä tärpätillä”, jotta uudet yrittäjät eivät pääsisi tuvan lämpöön. Vieraspuolen lattiamatot kiinnitettiin puolestaan nauloilla, että ainakin kuultaisiin, jos joku kutsumaton vieras yrittäisi sisälle.
Mamma piti erittäin hyvää huolta Kalamajan sisäänlämpiävän saunan puhtaudesta ja siisteydestä. Sauna tuoksui aina raikkaalle ja sinne oli ilo mennä. Mamma ei säästellyt puita eikä aikaa saunaa lämmittäessään. Jaakko Hultin kertoo: ”Ilman suloista kalamajaa Palokissa ja siihen kuuluvaa harvinaisen tiukkalöylyistä saunaa olisivat yhdistyksen koskien rannat olleet tyhjät kalamiehistä. Niiden suomien iltahetkien ilojen vaikutuksesta sinne moni mies lauantai-laivassa kiirehti, palatakseen vaikka tyhjin kontin maanantaiaamuna arkihuoliinsa. Huoleton sunnuntai ja mainio saunan löyly, vastaavathan nekin kannannaisen mullosia.”
Salme Pykäläinen kertoo anoppinsa Martta Pykäläisen kalaherroille tarjoamasta ylöspidosta Kalamajalla.
1922 perustetun Kuopion Urheilukalastajain Yhdistyksen perustamiskokouksessa yhdistykselle hyväksyttiin järjestyssäännöt, joiden mukaan yhdistyksen tarkoituksena oli kehittää urheilukalastamismahdollisuuksia ja lisätä lohikantaa Palokissa. Tuulastus, verkkopyynti ja salakalastus olivat saaneet lohikalojen kannat pieniksi. Yhdistys palkkasi ensi alkuun kalastuksenvartijan ja myöhemmin, vuosikymmenen lopulla, perusti mädinhautomon lohikalojen poikasten istuttamiseksi koskiin.
Tarina kertoo, että yhdistyksen jäseneksi pääseminen ei ollut aivan yksinkertainen juttu. Ensin oli haettava Kuopion Klubin jäsenyyttä. Jäsenyyden saatuaan saattoi edelleen hakea jäsenyyttä Haminalahden metsästysseurassa. Jos onnistui pääsemään myös metsästysseuran jäseneksi, saattoi lopulta anoa jäsenyyttä Kuopion Urheilukalastajain Yhdistyksessä.
Yhdistyksen jäseniä, joita ei ainakaan vielä ole tunnistettu näiden verkkosivujen kuvista olivat: Hankkijan paikallisjohtaja Arvo Koskinen, raatimies, limonaatitehtailija ja yleisen saunan pitäjä Kaarlo Dahlström, urheiluvälinekauppias Tuomo Eloranta, lääkäri Aarne August ”Aku” Laaksonen, liikemies Janne ”Nupi” Vartiainen sekä hänen poikansa rautakauppias Osmo Vartiainen. Edellisen poika Matti Vartiainen sekä videollakin esiintyvä Matti Hallman olivat Kuopion Urheilukalastajain Yhdistyksen nuorimmat jäsenet.
Suomen Urheilukalastajien liiton jäsenet saivat käydä koskilla kalassa 30 markan vuorokausihintaan. Vartija Ville Pykäläinen oli käytettävissä soutumieheksi 20 markalla vuorokaudessa, elleivät muut toimet häntä estäneet. Koskialueella ollessaan piti jokaisen kalastajan vaadittaessa näyttää vartijalle jäsenkorttinsa.
J.Hultin kirjoitti Metsästys ja Kalastus-lehdessä 1.11.1923 Villestä mm. seuraavaa: ”Nykyisin on vartiointi entistä tehoisampaa. Pykäläisen Ville, entisen vartijan nuorempi veli, on toimessaan erinomaisen onnistunut, tarmokas ja innostunut tehtäväänsä. Hän asuu Palokissa läpi vuoden, joten talvinenkin salakalastus sulina olevista suvannoista on lopussa. Kutuaikana on vartiointi tehostettu ylimääräisellä vartijalla.”
Kalastuksenvartija Ville Pykäläinen Kalamajan laiturilla
Vartiointi tuotti tulosta. 1925 Ville Pykäläinen kertoi, että koskissa oli kutuaikana enemmän suuria lohia kuin koskaan aikaisemmin. Vartioinnin lisäksi koskien kalakantoja hoidettiin säännöllisin istutuksin ja vastuullisesti kalastamalla. Taimenen tuolloisesta 30 senttimetrin alamitasta pidettiin kiinni, eikä tätä pienempiä järvilohiakaan otettu. Tällaisia pieniä mullosia syötiin ainoastaan ruokakalana kalamajalla, eikä niitä kiikuteltu kotiin.
Yhdistyksen jäsenet pitivät kalapäiväkirjaa, jota säilytettiin majalla. Päiväkirjan mukaan vuonna 1922 kalastajia oli käynyt Savonlinnasta, Viipurista ja Helsingistä saakka. Ulkomaalaistenkaan kalastajien vierailut eivät olleet tavattomia. Suurin lohista painoi 6,5 kg. Sen onnellinen saaja oli muuan Heikkis-Kalle, joka oli väsyttänyt lohta pimeässä yössä puolitoista tuntia. Kalastuspäiväkirjassa painotettiin, että jostakin syystä kaikkein suurimmat lohet pääsivät tuona vuonna karkuun ja siksi niistä ei ollut merkintää päiväkirjassa.
Otteita kalapäiväkirjaan merkityistä lohikaloista vuodelta 1925:
1 kpl 7 kg 20.5. kullan värinen devoni
1 kpl 6,2 kg 28.6. n.s. Koitajokelainen N:o 23
1 kpl 6 kg 19.7. päärlemolippa
1 kpl 6,2 kg 27.8. kullan värinen devoni
Tässä tiettävästi viimeiseksi jääneessä päiväkirjassa on merkintöjä vuosilta 1953-1959.
Useimmat Palokissa kalastaneista yhdistyksen jäsenistä kuuluivat myös Suomen Urheilukalastajain liittoon (SUKL). Jousimies-lehdessä julkaistiin vuonna 1924 liiton jäsenistä Tauno Miesmaan piirtämiä karikatyyrejä pienin runonpätkin höystettynä. Tässä 7 ”kalaveljestä”, jotka olivat innokkaita Palokinkoskien kalastajia. Ainakin kuusi heistä oli myös Kuopion Klubin jäseniä. Mukana ovat esimerkiksi säveltäjä Otto ”Suuri” Kotilainen ja lääkintäeverstiluutnantti Lauri ”Lassi” Tanskanen.
Kalamajan portailla.
Kuvassa oikealla, portailla istumassa, Aslak Koivisto ja hänen vieressään apteekkari Einar Malmström.
Edellisten välissä ylemmällä portaalla vuorineuvos Onni Herman Saastamoinen.
Apteekkarin toisella puolella, porrasta ylempänä, jääkärieverstiluutnantti ja maanviljelijä,
presidentti Ståhlbergin adjutantti Aksel Woldemar “Volmari” Falkenberg.
Oikealla Ville Pykäläinen seuranaan kalaherrat ja tuntematon koira.
Vasemmalla ylhäällä Palokin koskentyörään taloille edelleen tyypillinen ikkunapuitteen koriste: lohenpyrstö.
Videolla ja kuvaesityksessä Kai Hallmannin 1950-luvulla Palokissa käyttämiä kalastusvälineitä.
Koskilla kalastelivat myös kuopiolaiset uistintehtailijat Eemil Jooseppi ”Emppu” Otva ja August ”Aukusti” Puustjärvi.
Miekkosista jälkimmäinen kehitteli Palokinkoskilla Ihme-uistimen, jota sittemmin myytiin myös kauppanimellä Taika-uistin.
Jaakko Hankajärvi (aiemmin tunnettiin erityisesti Metsästys ja Kalastus -lehden artikkeleista nimellä J.Hultin)
Kalamajan takaovella (kosken puolella) punnitsemassa pyydystämäänsä kalaa.
Vasemmalla Kusti Otva (aiemmalta nimeltään Kusti Oksman).
Aikainen aamu Kalamajalla, Saunalammen rannalla.
Keskellä Ville Pykäläinen, lammen takana taustalla Saunakoski.
Mädin hautomokin erottuu Saunakosken rannalla.
”Kun onkija koskensa rannalle yöpyy, niin ikuinen jälki sen sieluhun syöpyy.
Ja rakkaus koskehen, myllyhyn, siltaan se säilyvi ehjänä elämän iltaan.”
(Koskiveikkojen laulusta)
