Niskakoski

Niskakos­ki oli Palokin yhdek­sästä koskesta ylim­mäi­nen. Niskakoskel­la Juo­jär­ven vedet mur­tu­i­v­at 6,5 kilo­metrin mit­taisek­si, 19,4 metrin pudo­tusko­rkeu­den jyl­häk­si koskire­itik­si, jol­la ärjyvät kuo­hut, hil­jaiset vir­rat, lam­met ja järvet muo­dos­ti­vat ain­ut­laa­tuisen sisävesien aar­teen. Lyhyehkö Niskakos­ki tasaan­tui parin sadan metrin suvan­nok­si ennen kiivasvir­taista Ylä-Kallioista. Suvan­non keskel­lä oli mata­likko, jos­sa vir­ta oli het­ken voimakkaam­paa. Joskus paikalliset pitivät koskessa verkkoa. Kalle Tör­rösen tari­nas­ta voi päätel­lä, kuin­ka kalaisia kos­ket ovat olleet.

​Niskakosken ran­nal­la sijait­si talo nimeltä Luo­jan Kieku­ra, jos­sa leg­en­daarisen kalas­tusseu­ra P.K.S.:n (Patoon Kalas­tusseu­ra) seit­semän vei­jaria yöpyivät Palokinkoskille suun­tau­tuvil­la retkil­lään. Vil­ho Aho­la on kir­joit­tanut jatkok­er­to­muk­sen näi­den kalami­esten seikkailuista Met­sästys ja kalas­tus ‑lehden 1924 lokaku­un ja mar­rasku­un numeroi­hin. Tari­nas­sa mainit­tu seu­ran puheen­jo­hta­ja Otto Suuri eli säveltäjä Otto Koti­lainen on säveltänyt palokinkos­ki-aiheisen mieskuorosävelmän Koskiveikko­jen laulu, jon­ka voit kuun­nel­la tästä.

Juo­järvi oli järvilo­hen val­takun­taa. Kesäil­tana jär­venseläl­lä hauk­ilusikkaa vedel­lyt kalas­ta­ja saat­toi kokea sykähdyt­täviä het­k­iä, kun uis­timeen päräyt­tikin vil­listi hyp­pivä hopeakyl­ki! Eräänäkin kesäil­tana Juo­järvel­lä uis­tel­lut kalamies sai aivan peräkkäin kak­si rapi­at viiden kilon pain­oista järvilo­h­ta. Molem­mat iskivät vetämäl­lä tar­jot­tuun Pro­fes­sori­in.
   Eloku­un lop­ul­la lohet laskeu­tu­i­v­at Juo­jär­vestä koski­in kat­sas­ta­maan hyviä kutu­paikko­ja. Paikallis­ten kalami­esten koke­muk­sen mukaan järvilo­het kuitenkin pala­si­vat Juo­järveen odot­ta­maan vesien viilen­e­mistä. Niskakoskesta noin kilo­metrin päässä oli Juo­järvessä syvä lahti, jonne järvilo­hien tiedet­ti­in pakkau­tu­van syyskesäl­lä ennen kutupu­uhia. Patoon kyläläis­ten ker­ro­taan tien­neen tämän syvän­teen ja laske­neen sinne alkusyksyl­lä illan käh­myssä verkkon­sa.
   Aamul­la verkois­sa oli kym­meniä kilo­ja suuria, viisik­ilo­isia ja sitä suurem­pia järvilo­hia. Patoolaiset kut­sui­v­atkin syvän­net­tä kala­sumpuk­si. Lohet pakat­ti­in vaner­ista tehty­i­hin laatikoi­hin ja kul­jetet­ti­in “lin­jalaival­la” Kuo­pi­oon ja Savon­lin­naan myytäväk­si hotel­lien rav­in­toloi­hin.