Myös Palokinkoskena tunnettu Sahakoski, oli Palokinkoskista suurin. Sen pudotuskorkeus oli 5,5 metriä. Kohisevat kosket kuuluivat luonnollisena osana Palokkiin. Kosken kohina oli nautittavaa kuunneltavaa ja katseltavaa.
Vuonna 1775 talollinen Samuli Samulinpoika Kämäräinen jätti Savo-Karjalan maaherralle anomuksen kaksiraamisen ja hienoteräisen vesisahan perustamiseksi Sahakoskeen. Anomus hyväksyttiin ja vuosina 1776-1924 kosken rannalla toimi saha.
Palokin saha vaihtoi tiheään omistajia. Hackmanin kausi Palokissa alkoi vuodesta 1858, jolloin kauppaneuvos Fredrik Hackman osti sahan huutokaupassa. Palokin sahasta tuli Hackman & Co.:n omistuksessa Itä-Suomen suurimpia vesisahoja, jonka vuosituotanto oli suurimmillaan 20 000 kuutiometriä. Sahaustoiminnan päättymisen jälkeen rakennuksessa toimi mylly vuoteen 1954 saakka, minkä jälkeen rakennus purettiin.
Sahakoskessa pyöri myös sähköturbiini, josta saatiin sähköt Palokin kylälle. Jos kylältä sammuivat illalla äkisti valot, niin lohi oli uinut turbiiniin ja pysäyttänyt sen. Lohen saattoi käydä hakemassa turbiinin lapojen välistä.
Mauno Räsänen kertoo, kuinka hän pakeni poliisia oltuaan salakalassa Sahakosken niskalla.
Valokuvaan perustuva Lauri Pohjolaisen maalaus.
Taustalla koskenniskan ylittänyt silta ja oikealla uittoränni, jonka kautta Manu poliisia paetessaan pelastautui.
Antti (vas.) ja Matti Pohjolainen Hapatoslammella. Taustalla Sahakosken niskan puusilta. Kuva: Lauri Pohjolainen.
Kosket toivat valtavasti myönteistä sisältöä Palokin kylän asukkaiden elämään, mutta välillä sattui myös ikäviä asioita. Eräänä kesäisenä päivänä 19.06.1922 kylän pojat olivat menneet leikkimään Sahakosken yläpuolisen Hapatoslammen rannalle. Leikin tiimellyksessä yksi pojista putosi lampeen ja lähti voimakkaan virran mukana ajautumaan kohti Sahakosken niskaa. Tuo poika oli Hapatoslammen rannalla, Mielolantalossa perheineen asuneen metsänvartija Mikko Mielosen ja hänen Linda-vaimonsa 7-vuotias Sulo-niminen poika.
Toisille pojille tuli hätä ja he juoksivat läheiselle Pekka Pohjolaisen pitämälle Pohjolaisen kaupalle huutaen mennessään: ”Nyt se Sulo hävis, Sulo hävis!” Aikuiset riensivät apuun, mutta mitään ei ollut enää tehtävissä. Sulo löytyi Sahakosken niskalta lähtevän uittorännin päässä olevaa sihtiä vasten hukkuneena. Ränni oli sama, jota lasketellen Manu pakeni poliisia ja kalastuksen vartijaa.
Hapatoslammen molemmilla rannoilla olivat kyläläisten saunat, joissa löylyjä heiteltiin kosken kuohuja kuunnellen. Sahakosken niskalla olevassa pesutuvassa pestiin kyläläisten pyykit, ja ne tulivatkin puhtaiksi, kun ne kosken virtaavassa vedessä huuhdottiin. Huolimatta koskella sattuneista ikävistäkin tapahtumista koskea ei pelätty, mutta sitä kunnioitettiin.
Sahakosken yläpuolinen silta helli laiskaa kalamiestä. Ei tarvinnut lähteä kalan toivossa hyppimään kosken varren petollisille kiville. Se oli hyvä onkipaikka. Siltalankkujen välistä näki lohia sillan alla ja sinne kun pudotti vieheen, niin heti tärppäsi. Sillan alla lymyilevät kalat olivat palokkilaisittain pieniä, vain puolen kilon kilon painoisia mullosia. Niitä mahtui nostelemaan harvaan ladottujen sillan lankkujen välistä suoraan sillalle.
Koskenniskan puusiltaa ja sillan alta pilkottavaa Hapatoslampea.
Kosken kahta puolta kohosivat valtavat sahajauhovuoret, joihin talvella kaivettiin tunneleita sahajauhon ottamiseksi. Kyläläiset kävivät reellä hakemassa sahajauhoa, jota laittoivat järven jäästä sahaamiensa suurien jääkuutioiden eristeeksi, etteivät ne sulaisi. Sahajauhoa haettiin myös navettoihin kuivikkeeksi. Jääkuutioita pidettiin joko talojen kellareissa tai varjoisassa pihan kolkassa. Niistä käytiin kesäaikana lohkomassa kirveellä jäitä korvoon, johon sitten upotetiin maitotonkat, ettei maito happanisi. Lienee Kalamajallakin laitettu kotiin vietävät kalat jäähileisiin odottelemaan. Sellaiset jääkaapit siihen aikaan oli.
Lauri Pohjolaisen maalaus 1900-luvun alun valokuvasta. Kuva Sahasalmesta Sahakoskelle päin.
Tervahöyry on hakemassa sahatavaraa Pietariin ja muualle vietäväksi.
