+358 50 4737310
Heinäveden kirkko on rakennettu 1890–91 ja se on yksi Suomen suurimpia puukirkkoja. Sen suunnitteli arkkitehti Josef Stenbäck. Kirkko sijaitsee korkealla mäellä, josta on upeat näköalat Kermajärvelle. Jo vuodesta 2006 Heinäveden kirkossa on järjestetty kesäisin taidenäyttely.
Tervetuloa Heinäveden kulttuurikirkon näyttelyn avajaisiin tiistaina 24.6 klo:18–20 osoitteeseen Kirkkotie 16, 79700 Heinävesi.
Vuoden 2025 kulttuurikirkon taiteilijaksi on valittu Hanna Maria Nieminen.
Taiteessaan Nieminen haluaa ilmaista tunteita ja tunnelmia tai tallentaa maalauksiin Jumalan luoman maailman kauneutta esimerkiksi pionimaalauksissa. Myös valon maalaaminen kiehtoo. Nieminen maalaa paljon kristillisiä maalauksia, kuten Jeesus-potretteja. Aiheiltaan ja tekniikoiltaankin maalaukset ovat monipuolisia vaihdellen klassisesta realismista impressionismiin ja jopa abstraktiin saakka. Nieminen kokeekin, että hänen persoonassaan yhdistyy toisilleen jopa vastakkaisia ominaisuuksia, kuten herkkyys ja vahvuus, jolloin on luontevaa, että taiteessakin näkyy ilmaisun monipuolisuus. Valoisuus ja myönteinen elämänasenne näkyvät haluna luoda maalauksillakin iloa ja hyvyyttä katsojilleen. Välillä maalaukset myös ravistelevat katsojaa syvällisten aiheiden kautta, mutta silloinkin teoksista huokuu rauha ja lempeys.
Nieminen maalaa pääasiassa öljyväreillä ja hieman myös akryyleillä. Hän kertoo tutkivansa ja opiskelevansa maalaamista jatkuvasti haluten kehittyä yhä taitavammaksi kuvataiteilijaksi. Taiteen avulla Nieminen käsittelee usein myös moninaisia tunteita, joita elämässä kohtaa. Taide toimii usein salaisena piilopaikkana, jossa voi uppoutua aivan toisenlaiseen huolettomaan todellisuuteen. Taiteen yksi tarkoitus on Niemisen mukaan herättää tunteita ja tarjota esteettisesti miellyttäviä ja kauniita kokemuksia. Hän toivoo, että jokainen teos voi viedä katsojan matkalle, jossa voi uppoutua hetkeen ja ehkä tuntea tai nähdä häivähdyksen toisesta maailmasta.
Hanna Maria Niemisen taiteeseen pääsee tutustumaan taidenäyttelyiden kautta, kuten nyt Heinäveden kulttuurikirkon yksityisnäyttelyssä 24.6.–3.8.2025. Niemisellä on taidesivut sekä Instagramissa @hannamaria.nieminen) että Facebookissa (Taide Hanna Maria) josta löytyy uusimmat maalaukset parhaiten. Kotisivut hannanieminen.fi ovat juuri päivityksen alla. Myös verkkokauppa aukeaa kevään aikana.